Beethoven: Alkusoittoja

Ludwig van Beethoven (1770 - 1827) löysi uransa aikana vain yhden aiheen, joka innoitti häntä oopperan mittoihin saakka. Ranskassa vallankumouksen myötä suosioon noussutta vapautusoopperan lajityyppiä edustava Fidelio on Beethovenin ainoa ooppera, kertomus epäitsekkäistä uhrauksista, rakkaudesta, sankaruudesta ja vapaudenkaipuusta. Alkusoitto ei tähän teokseen helpolla syntynyt. Beethoven loi kaikkiaan kolme mittavaa alkusoittoa (jotka on nimetty oopperan sankarittaren mukaan Leonore-alkusoitoiksi) ennen kuin sai aikaiseksi neljännen ja lopullisen versionsa.

Alkusoitot olivat Beethovenille muuten tuttu sävellystyyppi. Hän sävelsi melko paljon näyttämömusiikkia, ja tältä alalta on mm. hänen tunnetuin alkusoittonsa, Goethen sankaridraamaan synnytetty Egmont, joka lienee suosituimpia konserttien aloitusnumeroita. Niinikään teatteria varten syntyi Coriolanus-alkusoitto, joka ei vastoin yleistä luuloa ole sävelletty Shakespeare-produktioon, vaan maailmankuulumattoman Heinrich Joseph von Collinin tragediaan. Prometheuksen luomukset taas on täysimittainen baletti, josta kuulee nykyisin lähinnä alkusoittoa.

Beethovenin alkusoitot ovat suosittuja niin konserttien avausnumeroina kuin sinfonialevytysten täyteraitoina, sillä ne ovat dramaattisesti erittäin tehokkaita. Egmont-alkusoittoa voisi jopa käyttää edustavana tyyppiesimerkkinä Beethovenin koko orkesterituotannosta. Beethovenin alkusoitot ovat myös historiallisesti merkittäviä, sillä niitä voi pitää dramaattisen ilmaisunsa ja aihepiirinsä ansiosta Mendelssohnin ja Schumannin sävelillä maalaamiseen keskittyvien konserttialkusoittojen esikuvina ja siten Lisztin kehittämän ohjelmallisen sävelrunon esi-isinä. 

Tässäpä siis albumillinen Beethovenin suosituimpia alkusoittoja:

Beethoven: Alkusoittoja: Coriolanus; Egmont; Fidelio; Prometheuksen luomukset; Leonore-alkusoitot nro 1, 2 & 3.
Atlanta Symphony Orchestra, Yoel Levi.
Telarc, äänitetty Atlantassa 1993 - 1996.

Romanialais-israelilainen Yoel Levi (s. 1950) johtaa Atlantassa edustavan, mutta silti hieman kitsaan valikoiman Beethovenin alkusoittoja. Kun musiikkia on vajaan 63 minuutin edestä, olisi mukaan mahtunut vaivatta vielä muutama alkusoitto. Se ainakin lisäisi levyn arvoa, sillä tulkinnallisesti tämä kokonaisuus ei vakuuta.

Levi saa selvästi orkesterista irti kaunista ääntä, ja atlantalaisorkesteri venyy teknisesti hyviin suorituksiin. Beethovenissa se ei valitettavasti yksin riitä. Olen harvoin kuullut pinnallisempaa ja piittaamattomampaa epätulkintaa näistä alkusoitoista, joiden luulisi olevan vähänkään romanttisesti suuntautuneille kapellimestareille erinomainen tilaisuus kaivaa reippaasti esiin aitobeethoveniaaninen repivä draama. Kyse voi tässä olla perustavanlaatuisesta tulkintaerosta. Minulle Beethoven on kapinallinen, ennakkoluuloton ja myrskyisä individualisti, Leville hän tuntuu olevan hieman syvempää orkesterisointia ja selvempää rytmiikkaa suosinut kohtelias klassisisti. Kohteliaisuus onkin se sana, jolla tätä kokoelmaa voisi ehkä parhaiten kuvata. Kaikki nuotit ovat mukana ja ne soivat kauniisti, mutta energiaa, räjähdyksiä, purkauksia, kiduttavaa jännitettä tai muuta potentiaalisesti sotkuista ei ole mukaan suostuttu ottamaan. Tuloksena on tunti munatonta Beethovenia. Minä en ainakaan halua sellaista.

Telarc on hifistien suosiossa oleva merkki, sillä se tapaa olla vaikuttavan ja todentuntuisen äänityksen tae. Äänityksen laatu onkin mainio, mutta useammin kuin kerran olen tämän levy-yhtiön tuotosten kohdalla törmännyt siihen, että korean kuoren alla vallitsee suuri emotionaalinen autius. Hyvä esimerkki on tämä levy, jolle mitäänsanomattomat tulkinnat on ikuistettu paljon paremmalla tekniikalla kuin mitä ne ansaitsisivat.

En myöskään varsinaisesti käsitä, mikä tätä levynkantta oikein vaivaa. Jos olen ymmärtänyt oikein, on tässä haettu jotain psykedeelinen Taikahuilu kohtaa Kesäyön unelman jouluyönä -tunnelmaa.