sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Musorgski: Näyttelykuvia

Modest Petrovitš Musorgski  (1839 - 1881) kuului Venäjän musiikkikulttuuria 1800-luvun jälkipuoliskolla mullistaneeseen pietarilaiseen säveltäjäryhmään, ns. viisikkoon. Mili Balakirevin johtama ryhmittymä otti tavoitteekseen uudenlaisen venäläiskansallisen taidemusiikin luomisen. Balakirevin innoittamana Musorgski ja ryhmän muut jäsenet - Nikolai Rimski-Korsakov, Aleksandr Borodin ja César Cui - pyrkivät tietoisesti irtautumaan keskieurooppalaisesta musiikkitraditiosta ja muuntamaan sen rakenteita venäläiseen ilmaisuun sopivaksi. Ryhmä oli siis osa kaikkialla Euroopassa 1800-luvun puolivälin tietämillä kukkaan puhjennutta kulttuurista nationalismia ja kansallisromantiikkaa.

Viisikon jäsenistä Rimski-Korsakov oli lahjakkain ja nerokkain, Musorgski taas kaikkein omaperäisin. Musorgskin teoksissa luovutaan läntisistä ideaaleista ja traditioista voimakkaammin kuin ryhmän neljän muun jäsenen musiikissa. Jopa Musorgskin ystävä ja tärkeä tukija Rimski-Korsakov valitteli ystävänsä omituisia harmonioita, käsittämättömiä muoto- ja rytmiratkaisuja sun muita omituisuuksia. Musorgski sävelsi valtavia historiallisia oopperoita, mutta hänellä oli vaikeuksia saada teoksiaan valmiiksi ja menestyksellisesti esitetyiksi. Vakava alkoholiongelma vaikeutti entiestään sekä säveltämistä että henkilökohtaista taloustilannetta. Musorgski asui pitkiä aikoja pitkämielisen Rimski-Korsakovin luona, ja hänen ystävänsä järjestivät keräyksiä, jotta Musorgski saisi keskeneräiset oopperansa valmiiksi. Rahat menivät enimmäkseen viinaan, ja Musorgski kuoli alkoholin tuhoamana 42 vuoden iässä maaliskuussa 1881. Muutamaa päivää ennen kuolemaansa hän poseerasi maalari Ilja Repinin mallina, ja tämä kuuluisa muotokuva vangitsee säveltäjän hukatun nerouden sekä alkoholismin tuottaman tuhon lähes tragikoomisella vilpittömyydellä:



Musorgskin kuoltua hänen ystävänsä, etunenässä Rimski-Korsakov ryhtyivät viimeistelemään ja hiomaan hänen keskeneräisiä teoksiaan. Musorgskin nykyään tunnetuin teos ei nykyasussaan ole kuitenkaan kenenkään hänen venäläisen tukijansa työn tulosta, vaan sen takana on ranskalainen. Maurice Ravel teki Musorgskin pianosarjasta Näyttelykuvia orkesteriversion vuonna 1922, ja sen jälkeen ko. orkestraatio on ollut kaikkein suosituimpia konserttiohjelmien artikkeleita.

Näyttelykuvia on Musorgskin kunnianosoitus edesmenneelle ystävälleen, taiteilija ja arkkitehti Viktor Aleksandrovitš Hartmannille (1834 - 1873). Hartmann oli Musorgskin tapaan innokas kansallisromantikko, joka suunnitteli mm. Venäjän maailmannäyttelypaviljonkeja. Hän kuoli 39-vuotiaana vuonna 1873, ja hänen muistokseen Pietarin taideakatemiassa järjestettiin hänen tuotantonsa suurnäyttely kevättalvella 1874. Tämän näyttelyn innoittamana Musorgski laati sarjan pianokappaleita kuvaamaan taiteilijaystävänsä mieleenpainuvimpia teoksia. 
Hartmann: Pariisin katakombit. Osa muistonäyttelyä 1874.
Musorgskin sarja koostuu lyhyistä kuvauksellisista sävelrunoista, mutta se on myös kokonaisuutena laajempi sävelruno taidenäyttelyssä käynnistä, sillä osien välissä on Promenadi-nimisiä osia, jotka kuvaavat hieman harhailevaa kävelyä näyttelytilan käytävällä kohti seuraavaa taulua. Promenadiosuudet ovat lyhyitä ja rakentuvat kaikki saman avaran ja unohtumattoman teeman varaan. Tätä teemaa säveltäjä muokkaa tunnelmaltaan vaihtelevaksi rytmillisillä ja sointiväriin vaikuttavilla muutoksilla, ja itse varsinaisten näyttelykuvien kanssa promenandiosuudet muodostavat kiehtovan dramaattisen kontrastin.
Monien vaiheiden ja tunnelmien jälkeen Musorgskin sarja kulminoituu ylvääseen Kiovan suureen porttiin, joka oli Hartmannin toteutumaton suunnitelma slaavilaisesta kupunginportti-riemukaari-kellotornista Ukrainassa.
Ei sitä vaan ennen vanhaan tämmöistä rakennettu.

Musorgskin pianosarjan tunnelmallinen monipuolisuus ja värikylläisyys sekä rytmilliset hienoudet innoittivat Ravelia tarttumaan orkestrointiin, olihan ranskalainen laajalti tunnustettu musiikin historian lahjakkaimpiin kuuluvaksi orkesterisoinnin hienouksien taitajaksi. 

Ravel ei suinkaan ollut sarjan ainoa tai edes ensimmäinen orkestroija. Jo muutamia vuosia Musorgskin kuoleman jälkeen Rimski-Korsakovin georgialainen oppilas Mihail Tušmalov orkestroi kahdeksan osaa. Brittiläinen kapellimestari Henry Wood taas laati orkestraatioita suurimmasta osasta sarjaa vuonna 1915 ja ehti jopa levyttää niitä vuonna 1920, mutta veti versionsa pois julkisuudesta kunnioituksesta parempana pitämäänsä Ravelin tuotosta kohtaan kaksi vuotta myöhemmin. Ensimmäinen täydellinen orkestraatio syntyi vuonna 1922 Suomessa joitakin kuukausia ennen Ravelin työn valmistumista; sen takana oli slovenialaissyntyinen kapellimestari Leo Funtek, joka työskenteli tietämättä ranskalaisen muusikkokollegansa hankkeesta. Näyttelykuvista pitävien kannattaa hankkia kokoelmaansa myös jonkinlainen levytys Funtekin orkestraatiosta, sillä se on erittäin laadukas. Se myös ottaa hieman vähemmän vapauksia alkuperäisen pianosarjan suhteen kuin Ravelin versio, vaikka Ravelkin tekee vain pieniä ja dramaattisesti hyvin perusteltuja muutoksia. Paljon vapaammin alkuperäisaineistoon suhtautui kapellimestari Leopold Stokowski, joka lähti tietoisesti rakentamaan slaavilaista vaihtoehtoa liian ranskalaisena pitäälleen Ravelin versiolle. Ikävä kyllä Stokowski jätti pois kaksi kokonaista osaa hyläten ne liian gallialaisina jo pelkän aiheensa puolesta.

Muut orkestraatiot Näyttelykuvista ovat ehdottomasti kuuntelemisen arvoisia ja mielenkiintoisia, mutta standardina tulee varmasti pysymään Ravelin taiturimainen ja tehokas näkemys. Se vetää lähes aina konserttisalit täyteen, ja levytyksiä tästä huippusuositusta orkesterisarjasta on varmaankin sadoittain. Valitsin tähän artikkeliin melko harvinaisen yhdistelmän: albumin, jolla on sekä alkuperäinen pianosarja että Ravelin orkestraatio.
Musorgski: Näyttelykuvia. Alkuperäinen sarja pianolle ja Ravelin orkestraatio.
Lazar Berman (piano); Berliner Philharmoniker, Herbert von Karajan.
Deutsche Grammophon Eloquence, äänitetty 1979 (piano) ja 1965-66.

Lazar Naumovitš Berman (1930 - 2005) esittelee yllättävän harvoin esitetyn alkuperäisen pianosarjan parhaassa mahdollisessa valossa. Hänen joustava tekniikkansa ja älykkään dramaattinen lähestymistapansa on omiaan tuomaan musiikin vahvuudet esiin. Sarjaa on hänen esittämänään todella hauskaa ja valaisevaa kuunnella vaikka useitakin kertoja putkeen.

Bermanin omistautuminen on kautta linjan erittäin palkitsevaa. Hän ei suhtaudu kevyesti edes helpohkon ja yksinkertaisen tuntuisiin promenadiosuuksiin, vaan tekee niistä läpikulkujen asemesta hyvin merkityksellisiä ja hienovireisiä osia, joissa rytmiikka on loistavasti punnittua. Berman saa erittäin pienillä, tunkeilemattomilla ja hienovaraisilla muutoksilla välisoitot elämään ja hengittämään. Hän myös kytkee ne usein taidokkaasti edeltävän ja seuraavan kuvakappaleen tunnelmaan; valitettavasti en tiedä, onko äänitys tehty lainkaan teoksen esitysjärjestyksessä.

Ja kun välisoitotkin on punnittu näin huolellisesti, ovat itse näyttelykuvat suurenmoisia. Vanha linna on lumoava, ja myös intensiivisen toiston varaan rakennetut kappaleet, kuten Tuileries ja Kuoriutumattomien kananpoikien baletti, kuulostavat erittäin huolellisesti ja älykkäästi suunnitelluilta osilta, joiden mieleenpainuvuus todella rakentuu tunnelmalle eikä vain riittävän kärsivälliselle toistolle. Bydlo on parhaita kuulemiani, orkestraatiot mukaan lukien, ja Kananjalkainen mökki eli Baba Jaga on täynnä vyöryttävää energiaa ja kauhuefektejä musikaalisuuden siitä tppaakaan kärsimättä.
Bermanin tulkinta Kiovan portista on säteilevän majesteettista pianismia parhaimmillaan. Flyygelistä lähtee massiivinen ääni, ja kappaleen hienopiirteisyys huokuu arvokkuutta. Bermanin soitossa on hienostunutta, hallittua voimaa, ja hänen tulkintaansa voi lämpimästi suositella.

Herbert von Karajanin Berliinin-levytys marraskuulta 1965 ja maaliskuulta 1966 on saatavilla CD:llä myös muilla yhdistelmillä, mutta aihettakin on, sillä esitys on mahtava. Karajan ei ehkä ollut yleisesti ottaen aina omimmillaan sen paremmin venäläisessä kuin ranskalaisessakaan repertoaarissa, mutta tämä levytys on täysosuma. Vaikka noin viidenkymmenen vuoden aikana Näyttelykuvia on levytetty aivan tolkuttomasti, asetan kuulemieni taltiointien perusteella tämän 60-lukulaisen levytyksen yhä hyvin korkealle. Berliinin filharmonikoiden upeaa sointia on nautinto kuunnella, ja äänityskin on erittäin hyvä ottaen huomioon, että se alkaa olla pian puolen vuosisadan takaa.

Parasta Karajanin tulkinnassa kuitenkin on sen ennakkoluuloton intohimoisuus ja hienosti hallitut jännitteet niin osien välillä kuin niiden sisällä. Levytys ottaa Ravelin orkestraation tarjoamasta draamasta kaiken irti, mutta sitä ei tehdä ulkokohtaisesti, vaan kuulija (ainakin minä) tuntee pääsevänsä sisään musiikin nerokkaisiin jännitteisiin. Olen kuunnellut läpi monia Näyttelykuvia, joissa teosta kohdellaan sirkustemppumaisena näytösmahdollisuutena siitä, mitä kaikkea orkesterilla voikaan tehdä. Teos tosin sopii sellaiseenkin (ja musiikkikasvatuksessa se olisi aika lailla erinomainen, mutta jostain syystä valituiksi siihen touhuun tulevat aina vain Griegin Peer Gynt ja Saint-Saënsin Eläinten karnevaali), mutta jos sitä pidetään pelkkänä ilotulituksena, voivat tunnelmakuvat jäädä latteahkoiksi ja loppuvaikutelma haaleaksi.

Karajan onnistuu yhdistämään äärimmäisen hiotun musiikillisen ulkoasun ja soinnin vaikuttavuuden palkitsevaan ja tarkkanäköiseen kokonaisvaltaisen tunnelman luomiseen. Tämän sarjan kuunteleminen on jännittävää ja saa todella kunnioittamaan Ravelin nerokasta orkestraatiota. Sarjan itseoikeutettu huipennus, Kiovan suuri portti, tekee erittäin suuren vaikutuksen mahtavalla tilavuuden tunnullaan. Musiikki on mahtavaa olematta mahtailevaa, eikä mistään pömpöösistä ole tietoakaan. Mahtava, teokselle ja orkestraatiolle oikeutta tekevä ikivihreä klassikkotulkinta, jonka pariin on aina hyvä palata.

Mitäpä valittamista siis tässä albumissa olisi? Se on kätevä yhdistelmä, sillä pianoversion ja suosituimman orkestraation yhdistäviä julkaisuja on melko vähän, eikä varmasti juuri muita näin laadukkaita ainakaan. Tämä tekee näiden kahden version kappaleiden audiaalisesta vertailustakin (se on hauskaa!) helpompaa. Lisäksi tämä CD on edullinen esitysten tasoon nähden. Ainoa miinus on, että teoksesta tai levytyksestä ei tarjota minkäänlaista taustatietoa. Ohjelmalehtinen käsittää vain kappaleiden nimet, kestot ja esittäjät, ei mitään muuta. Siinä lieneekin osasyy alhaiseen hintaan. Jos ei lasketa informaatiokitsastelua, olisi tämä levy erinomainen valinta Musorgskin kuuluisimman teoksen pariin uusina saapuville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti