Segerstam: Sinfoniat 81, 162 & 181

 "Kuinka kauas tapahtumien ketju menee, sitä en tiedä. Mutta olen valmis uskomaan, että aina big bangiin asti. Ja minähän olen asiantuntija, koska sävelvalitsijana tutkin tätä asiaa koko ajan!"

Säveltäjä, kapellimestari Leif Segerstam täyttää 70 vuotta 2.3.2014. Ahkeran, näyttävän ja tasokkaan kansallisen ja kansainvälisen kapellimestariuran tehnyt Segerstam ei tunnu ainakaan vielä osoittavan hidastumisen merkkejä. Konsertteja ja levytyksiä vain pukkaa, ja tietysti uusia sinfonioita. Niitä on tähän mennessä kertynyt jo lähes 270. Kyseessä on sinfonioiden saralla kiistaton maailmanennätys, jos sinfonialla tarkoitetaan vähintään siinä 13-15-minuuttista teosta, jollaisia Mozartin ja Haydnin varhaiset sinfoniat tapaavat olla. Ainakaan Guinnessin ennätyskirja ei kuitenkaan hyväksy Segerstamia ennätyksentekijäksi, sillä hänen sävellystekniikkansa poikkeaa huomattavasti vaikkapa 104 sinfoniaa kynäilleen Haydnin vastaavasta. Segerstamin vapaapulsatiiviseksi luonnehdittava tyyli pyrkii vapauttamaan orkesterimuusikoiden oman luovuuden, ja siten niissä on luovuttu kapellimestarista kokonaan, ja vapaamuotoisuuden vuoksi sinfonian virallinen partituuri saattaa koostua vain muutamista nuottipaperiliuskoista. 
(Mutta kuka toisaalta mitään Guinnessin kaltaisen pellepuljun sertifikaattia kaipaakaan. Aiemmin sentään siinä kirjassa oli oikeita ennätyksiä, eikä jotain onnettomia pimeässä hohtavien 3D-kansien väliin kääräistyjä eniten hyppykeppihyppyjä kylpyammeessa -tyyppisiä "ennätyksiä", joissa vaikeata on vain keksiä jotain niin älytöntä, ettei moinen ole tullut yhdellekään toiselle julkisuushinkuiselle urpolle mieleen.)

Brahmsia, faunia ja joulupukkia ulkoisesti muistuttava Segerstam on suomalaisen taidemusiikin kansallisaarre, nähtävästi väsymätön ja lannistumaton myönteisen energian lähde, jonka tulkintoja arvostetaan ja josta myös orkesterit pääsääntöisesti pitävät. Itseään positiiviseksi skitsofreenikoksi luonnehtinut Segerstam tunnetaan hulvattomana seuramiehenä sekä hyvän ruuan ja juoman ystävänä, jolla on sanaleikkiobsessio. Ei ole välttämättä joka kerta valaisevaa lukea hänen omia esittelyjään ja pohdintojaan omista sävellyksistään, mutta hauskaa se on lähes aina, ainakin hauskempaa kuin useimpien säveltäjien vastaavien kirjoitusten tankkaaminen. 

Omaa sävellystuotantoaan Segerstam vertaa siittiöihin. Niitäkin on tuotettava tolkuttomasti, ja säveltäjä itse hyväksyy sen, että ehkä vain harvat jäävät elämään. Livemusiikki on aina kokonaisvaltaisempi kokemus kuin äänitteen kuuntelu, mutta erityisesti Segerstamin sinfonioiden kohdalla niiden kokonaisvaltainen ja välitön kokeminen on ensiarvoisen tärkeää. Itselläni on ollut hyvä onni olla paikalla seuraamassa useampaakin Segerstamin sinfonian (kanta)esitystä, ja ne ovat ehdottomasti enemmän heittäytymistä kuin analyysiä. Vaikka Segerstamin sinfoniafilosofiassa vaikuttaa ilmeisen vahvasti hänen nyt-henkisyytensä, tietty ajallinen solipsismi, eivät ne parhaimmillaan ole mitään nopeasti poksahtelevaa ja unhoittuvaa hötöä, vaan kestävät useammankin tulkinta-, esitys- ja kuuntelukerran. Ainakin oman makuni mukaan Segerstamin sinfoniat ovat enimmäkseen erottuneet edukseen joskus melko rasittavassakin ns. uuden musiikin kentässä. Ehkä teosten elinvoimaisuutta ja tartuttavuutta parantaa se, että Segerstam ei sido tyyliään tarkasti johonkin tiettyyn ja säännösteltyyn esteettiseen teoriaan, vaikka ilmoittaakin olevansa valmis väittelemään sävellystensä muotoseikoista jonkun uudemman ajan Adorno-kuivattajan kanssa.

Suomalaisen musiikin joviaalin, roimasti ihmisen kokoisen suurmiehen merkkipäivän kunniaksi otan käsittelyyn edustavan albumillisen hänen sinfoniatuotantoaan toivottaen samalla kosolti lisää onnellisia ja tuotteliaita vuosia. 

Leif Segerstam (s. 1944):

Sinfonia nro 81, "After Eighty..." (2002, 25 min 35 sek)

Sinfonia nro 162, "Doubling the Number for Bergen!" (2006, 23 min 18 sek)

Sinfonia nro 181, "Names Itself When Played..." (2007, 22 min 35 sek)

Bergenin filharmoninen orkesteri, Leif Segerstam (toinen piano, ei-kapellimestari).

Ondine, äänitetty Bergenin Grieghallenissa 2003 (nro 81) ja 2008. 71 min 29 sek.

Segerstamin sinfoniat ovat mitä suurimmassa määrin vuorovaikutteisia performansseja, mutta tämä levy osoittaa niiden tulkintojen toimivan myös tallenteina. Itse asiassa teokset vaativat ja ansaitsevat useamman kuuntelukerran, varsinkin, kun Bergenin hyvätasoinen orkesteri vastaa innokkaasti Segerstamin luovaan kutsuun.

Teosten analyysi on vaikeata, ja siksi minun on tyydyttävä kommentoimaan niitä yhteisesti yleistasolla. Segerstamin musiikillinen maailma ei edusta nykymusiikin valtavirtaa, ja sen kategorisointi on vaikeata. Maestro itse kuvaa sävellysprosessia luonnonvoiman kaltaiseksi tapahtumaksi, ja sellaista jyrinää, iskuja, paukahduksia, virtoja, rahinoita ja värähdyksiä hänen musiikissaan voikin hyvin kuulla, että ehkäpä "luonnonvoiman kaltainen" on toimivin kuvaus hänen tyylistään. Tätä ei tule ymmärtää ontoksi mahtipontisuudeksi, vaan sävellyksissä on tenhoa ja kuulijaa pidättelevää jännitystä, arvoituksellisuutta sekä välillä myös autiuden ja kaukaisuuden tuntua. Kaikkia näitä sävyjä ei heti aavistaisi Segerstamin yleensä hyväntuulisen ja joviaalin esiintymisen perusteella. 
Huumoria ei tietystikään ole unohdettu. Lyömä- ja rytmi-instrumentteja on käytetty runsaasti ja riemastuttavasti, ja 162. sinfonia on joutua hetkeksi aavemaisten jaksojen välillä Für Elisen haltuun, aivan kuin Beethovenin pakkomielteinen aave olisi hetkeksi saapunut kummittelemaan. 

Itse tiedän seuraavani suurta yleisöä siinä, että musiikkimakuni ja tyylikäsitykseni ovat melko konservatiivisia, vaikka haluankin tietoisesti yrittää pitää itseni avoimena ainakin kertaalleen kaikelle uudelle. Segerstamin sinfoniat ovat minulle hyvin mieluisaa uutta musiikkia: sujuvasti kulkevaa ja mielenkiintoista matkaa yksilöllisissä ja oudoissa maisemissa. Kuulokuvat eivät raasta korvia eivätkä aiheuta päänsärkyä. Niiden parissa on vuoroin vaikuttunut ja huvittunut. Mielenkiintoa ne pitävät yllä ainakin näissä dynaamisissa tulkinnoissa oivallisesti. Jos on kokenut olevansa lainkaan vastaanottavainen uutta taidemusiikkia kohtaan, kannattaa tehdä itselleen se potentiaalinen palvelus, että antaa Segerstamin omaperäisille sinfonioille hedelmöittymisen mahdollisuuden.