lauantai 12. heinäkuuta 2014

Piazzolla: Tangoa pasuunalle

Seinäjoen tangomarkkinoita on puffattu harvinaisen vastenmielisellä, törkeän falskilla ja anteeksiantamattoman kosiskelevalla musiikillisella ongelmajätteellä nimeltään Tango kuuluu kaikille. Se on niin hirveä, että vastamyrkyksi tarjottakoon jotain kunnollista tangoa, jota kestää kuunnella.
 
Argentiinalainen Astor Pantaleón Piazzolla (1921–1992) on tangolle sitä mitä Johann Strauss II on valssille: suvereeni mestari, joka kehitti lajityypin huippuunsa ymmärtäen täydellisesti sen ilmaisuvoiman mahdollisuudet siten, että tuloksena syntyi sinfonisten mittojen musiikkia. Samalla Piazzolla on myös kotimaansa musiikkitradition uudistaja ja ehkä ainoa ihminen, jota voi ei-pilkallisesti luonnehtia tangon visionääriksi.


Piazzolla oman instrumenttinsa bandoneónin parissa.
Piazzolla syntyi Mar del Platan kaupungissa (jonka kansainvälinen lentokenttä kantaa nykyään hänen nimeään) italialaisperäiseen perheeseen. Perhe muutti viideksi vuodeksi New Yorkiin, missä musikaalinen poika sai rohkaisua pianisti Bela Wildalta, joka oli Sergei Rahmaninovin oppilaita. Erityisesti Wilda tutustutti Piazzollan Bachin musiikkiin, ja New Yorkista löytyi pojalle myös ensimmäinen bandoneón, saksalaiskehitteinen harmonikkatyyppi, jolla on merkittävä asema Rio de la Platan maissa Etelä-Amerikassa ja myös muutamilla itäisen Euroopan alueilla.

Kun Piazzollan perhe palasi takaisin Argentiinaan, muutti Astor 17-vuotiaana yksin Buenos Airesiin työskennelläkseen tangoravintoloissa ja -klubeilla sekä saadakseen musiikkiopetusta. Nuorukainen pääsi väleihin tuolloin Argentiinassa asuneen pianisti Arthur Rubinsteinin kanssa, ja tämä suositteli Piazzollalle opintoja Argentiinan huomattavimman säveltäjän Alberto Ginasteran johdolla. Piazzolla tienasi yksin asuvana muusikkona riittävästi maksaakseen sävellys- ja teoriatunneista. Piazzollan päivät kuluivat 1940-luvun alkupuoliskolla Buenos Airesin ooppera- ja konserttitalolla harjoituksia kuunnellen, sävellystehtäviä tehden ja myöhään yöhön tangoklubeilla musisoiden. Hän oli musiikillisesti vaikuttunut Bachin lisäksi myös aivan uusimmasta ja moderneimmasta saatavilla olleesta musiikista: Bartókista ja Stravinskysta. Myös Debussy ja varsinkin Ravel olivat hänestä kiintoisia säveltäjiä. 

1940-luvun puolivälissä Piazzolla meni naimisiin ja alkoi vakavasti harkita uraa säveltäjänä. Hän perusti oman tango-orkesterin 1946 ja herätti heti huomiota uusilla tangotulkinnoillaan, mutta oli ilmeisesti saamassa jonkinlaisen yliannostuksen Argentiinan kansallistanssista. Hän hylkäsi joksikin aikaa tangon ja jopa rakkaan bandoneóninsa perehtyäkseen yhä syvemmin moderniin taidemusiikkiin ja nyt myös jazziin. Vuonna 1953 hän voitti sävellyskilpailun ja sai palkinnoksi stipendin Pariisiin opiskelemaan maineikkaan Nadia Boulanger'n, 1900-luvun kuuluisimman sävellysopettajan, johdolla. Boulanger sai rohkaistua Piazzollaa omaksumaan itselleen luontevan tangon tyylilajikseen. Tämän jälkeen alkoi Piazzollan menestys, kun hän ryhtyi säveltämään uudenlaista tangoa, jota ei ensisijaisesti ollut tarkoitettu tanssittavaksi, vaan ilmaisemaan inhimillistä tunnekirjoa klassistisin, modernistisin ja jazziin vivahtaviin vaikuttein.

Vaikka Argentiinassa monet pitivät aluksi Piazzollan uutta tyyliä paheksuttavana, oli kansainvälinen menestys huomattava. Piazzolla orkestereineen teki useita ulkomaankiertueita, ja suosio vakiintui myös kotimaassa. Argentiinan kulttuurielämän johtavat hahmot hyväksyivät sinfonisen tangosäveltäjän joukkoonsa: 1960-luvulla Piazzolla jopa toteutti albumin yhteistyössä kirjailija Jorge Luis Borgesin kanssa. Argentiinan sotilasdiktatuurin vuosina Piazzolla asui Italiassa, joskin vieraili usein Argentiinassa, jonka juntta halusi käyttää hänen musiikkiaan myönteisen kansallisen mielikuvan antamiseen sekä kotimaassa että ulkomailla.

1980-luvulla Piazzolla jatkoi menestyksekästä uraansa, ja hän oli varmasti jo kuuluisin argentiinalainen säveltäjä. Hän sai aivoverenvuodon Ranskassa vuonna 1990 ja vaipui koomaan palaamatta enää koskaan tajuihinsa. Hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin Buenos Airesissa.

Piazzollan teokset on yleensä sävelletty kokoonpanolle, johon kuuluu bandoneón, piano, sähkökitara ja klassisia jousisoittimia, yleensä ainakin sello ja kontrabasso. Hänen suosituista sävellyksistään on kuitenkin tehty runsaasti erilaisia sovituksia erilaisille orkestereille ja instrumenteille. Pasuuna ei ehkä ole ensimmäinen valinta, kun haetaan ilmaisuvoimaista instrumenttia, mutta tämä albumi osoittaa, että sekin on kiinni soittajasta ja siitä, kuinka mielekästä soitettavaa tämä vaski saa.


Astor Piazzolla:

"Tango Distinto": musiikkia soolopasuunalle ja eri soitinkokoonpanoille

Michelangelo '70 (1969, 2:55)

Histoire du Tango (1985, 12:59):
II Café 1930
III Nightclub 1940
Soledad (1974, 8:46)

Le Grand Tango (1982, 11:26)

Oblivion (1982, 3:49)

Escualo (1979, 3:56)

Serie del Angel (sov. Gabriel Senanes, 18:04):
I La muerte del angel (1962)
II Milonga del angel (1965)
III Resurrección del angel (1965).
Achilles Liarmakopoulos (Akhilles Liarmakopulos), pasuuna.

Héctor Del Curto, bandoneón; Octavio Brunetti & Robert Thompson, piano; Pedro Giraudo & Samuel Adams, kontrabasso; Simon Powis, kitara; Ian Rosenbaum, marimba; Edson Scheid, ensiviulu; Jiyun Han, toinen viulu; Raul Garcia, alttoviulu; Arnold Choi, sello.

Naxos, äänitetty New Havenissa Connecticutissa 2010. 

Kreikkalainen Akhilles Liarmakopulos (s. 1985), jonka nimestä on varmasti kätevintä käyttää yleisintä kansainvälistä muotoa Achilles Liarmakopoulos, on nuoresta iästään huolimatta maailman kuuluisimpia pasunisteja. Hän kuuluu vaskikvintetti Canadian Brassiin, jota pidetään yleisesti maailman kovatasoisimpana vaskikokoonpanona. Tämä enimmäkseen hänen omista sovituksistaan koostuva ensilevynsä on huikean hyvä. 

Ensinnäkin Liarmakopoulos on Piazzollan musiikin parissa kuin kotonaan eikä suurentele asioita vain teknisen briljeerauksen vuoksi. Piazzollalle tango ilmentää juuri niitä samoja asioita, jotka on laimennettuina havaittavissa myös Seinäjoen vesityksissä: repivää intohimoa ja katkeransuloista, kaihoisaa melankoliaa. Nämä piirteet ovat läsnä kaikissa albumin kappaleissa, joukossa säveltäjän suosituimpia mestariteoksia. Nuoren helleenin pasuuna on asiaankuuluvan leppymätön ja levoton sitä vaativissa kappaleissa, kuten avausteoksessa Michelangelo '70 ja hektisessä sävellyksessä Nightclub 1940. Näissä intohimoisissa, jopa äkäisissä kappaleissa voi vain ihailla pasunistin teknistä taituruutta ja ketteryyttä, mutta ehdottomasti albumin parhaat kappaleet ovat ne, joissa päästään kuulemaan pasuunan harvoin esille tulevaa lyyristä puolta. Vilpittömän kaihoisasti soiva Soledad on todellinen mestarinäyte koko yhtyeeltä, joka soittaa alusta loppuun erinomaisesti, mutta erityisesti pasuuna (joka pääsee ääneen vasta musiikin virrattua melankolisesti jo hyvän aikaa) on niin pakahduttavan, laulavan kaunis, että sitä voisi kuunnella loputtomiin.

Le Grande Tango on valikoiman kunnianhimoisin teos, ja se myös esittelee kattavimmin pasuunan ilmaisuvoiman potentiaalin. Kiivaat jaksot tuntuvat sulavan runolliseen kaipaukseen, ja pehmeämpää pasuunamusisointia en ole kuullut. Levyn päättävä Serie del Angel -triptyykki on erinomainen, hillityn tunteikas sarja, jossa pasuuna loistaa jousikvintetin sille virittämässä äänimaailmassa.

Liarmakopoulosin pasuunassa on ylevä, pehmeä ja arvokas sävy. Jokainen näistä tanssi-, viihde- ja taidemusiikin välillä liikkuvista sävellyksistä on hänen käsissään ilmaisuvoimanen ja kiistattoman vakavasti otettava teos. Sulava sointi tekee levyn kuuntelemisesta erittäin miellyttävää, ja instrumentti tuo hyvin esiin Piazzollan jazz-vaikutteita. 

Tango ei ole minulle ominta musiikkia, enkä pidä lainkaan harmonikkainstrumenttien äänestä (mainittakoon, että tällä levyllä bandoneónia soittaa virtuoosimaisesti alan huippu Héctor Del Curto, mutta instrumentin ääni on siltikin minulle enintään siedettävä tekijä, jonka hyväksyn osana lajityypin vaatimuksia) mutta olen nauttinut joka hetkestä tämän albumin parissa. Olen kuullut aiemminkin Piazzollan musiikkia, mutta tämä on ensimmäinen kokonainen hänen teostensa albumi, jonka olen hankkinut omistukseeni. Pidän vaski-instrumenttien äänestä ylipäänsä, ja etenkin pasuuna pääsee harvoin loistamaan sille näin hyvin sopivassa repertuaarissa. Erityisen ilahduttavaa on, että solisti malttaa toimia musiikin ehdoilla. Tämä on korkealaatuista musiikkia huippuluokan tulkintoina. On ilo kuulla, että tangoa voi tehdä näinkin, herkällä tunteella, arvokkaasti ja ilman alentuvaa kosiskelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti